Adtraction

Me yhdistämme mainostajan ja partnerin

Me autamme yrityksiä tavoittamaan uusia asiakkaita ja kasvattamaan verkkomyyntiä, samalla mahdollistaen partnereille liikenteen monetisoinnin ja sisältöjen kaupallistamisen.

Meidän tarinamme

Entiset kollegat, Simon ja Markus tutustuivat digitaaliseen markkinointiin 2000-luvun alussa. Affiliate-markkinointi oli nouseva digitaalisen markkinoinnin muoto, mutta alalla oli huono maine läpinäkyvyyden puutteen ja huonojen käyttäjäkokemusten vuoksi.

Adtraction perustettiin vuonna 2007, tavoitteenaan tuoda alalle läpinäkyvä alusta ja parantaa käyttäjäkokemusta hyvän asiakaspalvelun avulla. Pian tiimiin liittyivät Simonin ja Markuksen lisäksi Chrille, Mange ja Marcus. Tänä päivänä he ovat liiketoimintamme ydintekijöitä.

Adtractionin juuret ovat affiliate-markkinoinnissa, mutta liiketoimintamalli on ajan myötä kehittynyt, mukautuen uusien partneri-tyyppien ja uuden teknologian myötä. Uusi teknologia mahdollistaa luotettavan seurannan, läpinäkyvyyden ja skaalautuvan yhteistyön.

Sitten yrityksen perustamisen, Adtraction on kasvanut Pohjoismaiden johtavaksi yritykseksi partner-markkinoinnissa sekä liikevaihdon perusteella että asiakkaiden lukumäärällä mitattuna.

Yrityksen päämaja sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa. Paikallisia toimistoja on Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Espanjassa, Saksassa, Puolassa, Iso-Britanniassa, Alankomaissa, Sveitsissä, Itävallassa, Ranskassa ja Italiassa.

Historiamme

  • 2007

    Adtraction perustettiin

    Adtraction perustettiin Ruotsissa Tukholmassa. Yrityksen perustivat Markus ja Simon, sekä devaajat Chrille, Mange ja Marcus. Adtractionin käyttöjärjestelmän kehittäminen aloitettiin heti yrityksen perustamisen jälkeen.

  • 2008

    Ensimmäinen mainostaja aloitti Adtractionilla

    Adtractionin järjestelmä julkaistiin käyttäjille ja ensimmäinen mainostaja aloitti yhteistyön Adtractionin kanssa. Ensimmäinen myynti kirjattiin 19.11.2008.

  • 2012

    Pohjoismainen kasvu

    Aloitimme toiminnan Norjassa, Suomessa ja Tanskassa. Toimintaa johdettiin Tukholman toimistolta käsin, kunnes paikalliset toimistot saatiin avattua kullekin markkinalle. Palkkasimme myös ensimmäisen työntekijämme, Karl-Erikin.

  • 2014

    Paikallinen toimisto Suomessa

    Hyvää päivää! Vuonna 2014 juhlistimme ensimmäisen kansainvälisen toimiston avaamista Helsingissä. Toimistomme sijaitsee Senaatintorin vieressä Helsingin ydinkeskustassa.

  • 2015

    Paikallinen toimisto Norjassa

    Pian Suomen toimiston avaamisen jälkeen Adtraction avasi toisen kansainvälisen toimistonsa Norjaan. Toimistomme sijaitsee Oslon vieressä lyhyen junamatkan päässä.

  • 2016

    Paikalliset toimistot Puolassa ja Tanskassa

    Pohjoismainen kasvu jatkui ja avasimme jälleen uuden Pohjoismaisen toimiston, tällä kertaa Kööpenhaminaan, Tanskaan. Vuonna 2016 avasimme toisenkin uuden paikallisen toimiston, Puolan Varsovaan.

  • 2017

    Superweek™ lanseerattiin

    Vuonna 2017 lanseerasimme Superweek™, eli Suomessa Superviikko -nimeä kantavan kampanjaviikon, jolloin keräämme mainostajiltamme Adtractionin partnereille eksklusiivisia tarjouksia, joita partnerimme voivat promota. Superviikkoa vietetään kahdesti vuodessa.

  • 2017

    Paikallinen toimisto Espanjassa

    Pohjoismaisen jalansijan vahvistuttua oli aika jatkaa laajentumista. Vuonna 2017 Espanjan tiimimme liittyi Adtractioniin ja avasimme toimiston Madridiin.

  • 2017

    Adtraction pääsi Deloitte Fast 500 -listaukseen

    Vuonna 2017 Adtraction listattiin Euroopan 500 nopeiten kasvavan teknologiayrityksen joukkoon Deloitten toimesta.

  • 2019

    Avasimme toimistot Saksaan, Alankomaihin ja Iso-Britanniaan

    Vuonna 2019 tiimimme kasvoi merkittävästi, kun avasimme kolme uutta toimistoa ympäri Eurooppaa. Kaikki toimistot sijaitsevat keskeisillä sijainneilla, Saksassa Berliinissä, Alankomaissa Amsterdamissa ja Iso-Britanniassa Lontoossa.

  • 2019

    Johtava asema Pohjoismaissa

    Vuosien saatossa olemme nähneet vahvan kasvun sekä finanssi- että verkkokauppapuolen saralla. Vuonna 2019 Adtraction saavutti suurimman verkoston aseman kumppanuusmarkkinoissa sekä liikevaihdon osalta Pohjoismaissa.

  • 2020

    Adtraction siirtää järjestelmänsä pilvipalveluun

    Kaikki Adtractionin järjestelmän digitaaliset ominaisuudet siirrettiin pilvipalveluun. Tämä mahdollistaa joustavan ja skaalautuvan alustan, joka soveltuu jatkuvaan kasvuun.

  • 2020

    Paikallinen toimisto Sveitsissä

    Vuonna 2020 Adtraction osti Sveitsin johtavan affiliate-verkko Connectsin. Sveitsin tiimi liittyi Adtractioniin.

  • 2021

    Paikallinen toimisto Itävallassa

    Grüß dich! Vuonna 2021 Adtraction vahvisti asemaansa DACH-alueella avaamalla toimiston Itävallan Viennaan.

  • 2021

    Digital Advisor liittyy Adtractioniin

    Vuonna 2021, Adtraction osti tanskalaisen affiliate-verkon Digital Advisor. Digital Advisorin tiimi liittyi Adtractioniin lokakuussa.

  • 2021

    Adtraction listautui pörssiin

    Seitsemäs joulukuuta 2021 oli historiallinen päivä Adtractionille. Kello 09:00 paikallista aikaa Simon soitti kelloa, kun Adtraction listautui pörssiin - Nasdaq First North Growth Market.

  • 2022

    Paikallinen toimisto Ranskassa

    Bienvenue! Vuonna 2022 Adtraction avasi toimiston Pariisiin, Ranskaan. Neljän hengen paikallinen tiimi aloitti työskentelyn Adtractionille ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

  • 2022

    Paikallinen toimisto Italiassa

    Ciao! Vuonna 2022 Adtraction laajensi toimintaansa edelleen perustamalla uuden toimiston Milanoon, Italiaan. Italian tiimi tuli osaksi Adtractionia vuoden toisella neljänneksellä.

  • 2023

    Adservicen hankinta

    Adtraction osti tanskalaisen Adservice-kumppanuusverkoston vuonna 2023. Adservice-tiimistä tuli osa Adtraction Groupia tammikuussa.

  • 2024

    Adservice ja Adtraction yhteisellä alustalla

    Vuonna 2024 Adtraction ja Adservice päättivät yhdistää toimintansa yhden yhteisen alustan alle parantaakseen entisestään palvelua, teknologiaa ja kasvumahdollisuuksia kumppaneille ja mainostajille.

Alustamme

  • 2007

    Perustamisvuosi
  •  

    Konversiota
  •  

    Mainostajaa
  • 7 500

    Partneria

Arvomaailmamme

Arvomme ohjaavat kaikkea toimintaamme

Adtraction on rakennettu luomaan lisäarvoa mainostajille ja partnereille. Toimimme meille tärkeiden arvojen mukaisesti ja uskomme vahvasti, että tämä toimintamalli auttaa sekä Adtractionia että koko alaa kehittymään.

Platform-ajattelu

Adtractionin menestys perustuu skaalautuvaan alustaan; jokainen uutena mukaan liittyvä toimija pääsee hyötymään valmiin verkoston eduista. Verkoston kasvu ruokkii myös itseään; uudet mainostajat houkuttelevat uusia partnereita ja päin vastoin, jolloin kaikkien saama hyöty kasvaa.

Tuki

Toimiakseen hyvin, verkosto vaatii asiantuntevaa henkilökohtaista palvelua, jota me tarjoamme. Pyrimme tarjoamaan erinomaista tukea sekä mainostajille että partnereille. Vastaamme keskimääräisesti minuuteissa ja teemme parhaamme tukeaksemme asiakkaitamme tulosten kasvattamisessa.

Paikallisuus

Mielestämme paikallinen markkinatuntemus on hyvän yhteistyön kulmakivi. Paikallisuus mahdollistaa hyvien, pitkäaikaisten suhteiden luomisen partnereihin. Lisäksi voimme varmistua siitä, että voimme tarjota parasta mahdollista tukea ja asiakaspalvelua jokaisella markkinalla.

Yhteistyötä johtavien brändien kanssa

Adtractionin mainostajat ovat alansa markkinajohtajia, joille yhteistyö parnereiden kanssa on tärkeä osa liiketoimintastategiaa ja avain kattavaan verkkonäkyvyyteen.

  • Twistbe valitsee kaikilla osa-alueilla kumppanin, johon voi luottaa ja kenen kanssa on helppo asioida. Adtractionin kanssa ei tarvitse murehtia että asiat jäävät junnaamaan. Ideoita ja kampanjoita voi aina ideoida yhdessä Adtractionin kanssa.
    Kati Partanen Founder, Marketing & Sales at Twistbe
  • Olemme tehneet yhteistyötä Adtractionin kanssa jo pidemmän ajan, ja olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhömme. Adtractionin tiimi on oma-aloitteinen, vastaa nopeasti viesteihin ja pyrkii aina löytämään meille sopivimmat julkaisijat.
    Rosa Bergheim Marketing Manager at Bookbeat

Työntekijämme

Onnelliset työntekijät ovat hyväksi liiketoiminnalle

Uskomme, että tyytyväiset työntekijät ovat hyväksi liiketoiminnalle. Kaikki Adtractionilla tekevät parhaansa edistääkseen onnellista ja terveellistä työympäristöä.

Haluatko osaksi monimuotoista tiimiämme? Oletko kiinnostunut työskentelemään tunnetuimpien brändien kanssa? Me kasvamme jatkuvasti ja olemme aina kiinnostuneita palkkaamaan sopivat ihmiset.

Lähetä avoin hakemus englanniksi osoitteeseen career@adtraction.com tai kurkkaa avoimet työpaikkamme.

Toimistomme

Yhteistyötä Euroopan suurimmilla markkinoilla

Adtractionin toiminta laajenee ympäri Eurooppaa ja tänä päivänä olemme läsnä kaikilla Euroopan suurimmilla markkinoilla.

Rekisteröidy partneriksi, ota yhteyttä mainostajana tai katso uramahdollisuudet