Case Study

Nordnet

Osakesäästötilien markkinajohtajaksi alle kahdessa kuukaudessa

Nordnet on pohjoismainen pankki, jonka kautta voi sijoittaa osakkeisiin ja rahastoihin. Nordnetin tavoitteena on antaa asiakkaille työkalut omien sijoitustensa hallintaan ja olla pohjoismaisten säästäjien ja sijoittajien ykkösvalinta. Nordnetillä on yli 1,2 miljoona asiakasta Pohjoismaissa, joista Suomessa 400 000. Helsingin pörssissä Nordnet on yksityissijoittajien eniten käyttämä osakevälittäjä.

Alkuasetelma

Osakesäästötilit olivat tulossa Suomeen 1.1.2020. Nordnet asetti tavoitteeksi olla ensimmäisenä tarjoamassa osakesäästötilien avausta Suomessa ja lanseerasikin tilien avauksen jo 20.11.2019.

Koska osakesäästötilejä voi avata vain yhden, Nordnet halusi olla ensimmäinen niitä tarjoamassa ja kertoa sen näkyvästi ihmisille merkittävän markkinaosuuden saamiseksi. Kampanja aloitettiin Nordnetin omassa mediassa 20.11.2019 ja ulkoisissa maksetuissa kanavissa 25.11.2019. Nordnet tavoitteli jo valmiiksi sijoittavia ihmisiä: sekä nykyisiä Nordnetin asiakkaita, jotka kuluttavat paljon sijoitusblogeja, että niitä, jotka eivät vielä tunne Nordnetiä.

Adtraction ja Nordnet ovat tehneet yhteistyötä Suomessa sujuvasti jo vuodesta 2014. Vakiintuneen yhteistyön takia Nordnetin oli luontevaa lähteä miettimään näkyvyyttä osakesäästötilien lanseeraukseen Adtractionin kanssa.

Suunnitelma yhteistyölle

Ratkaisuna haasteeseen oli saada Adtractionin verkoston sijoittajavaikuttajat ja blogit promoamaan Nordnetin osakesäästötiliä. Nordnet teki Adtractionin kanssa tiiviisti yhteistyötä löytääkseen sopivat blogit. Sijoitusblogeja ja -sivuja valittiin mukaan kahdeksan.

Kampanjassa oli kolme päätavoitetta:

  • Tavoitteena oli ohjata liikennettä Nordnetin osakesäästötilisivulle tutustumaan ja avaamaan tili.
  • Tarkoitus oli olla laajasti kohderyhmässä esillä: rakentaa ensin näkyvästi osakesäästötilin tunnettuutta ja kertoa, että osakesäästötili on jo saatavilla Nordnetissä
  • Tilien kokonaismäärätavoite vuodelle 2019 Nordnetissä: 20 000 osakesäästötiliä.

Tulokset

Sijoitusblogeilla ja kampanjan muilla markkinointiratkaisuilla saavutettiin haluttu näyttävyys. Osakesäästötilikampanja huomattiin. Useat mediat mainitsivat, että Nordnet markkinoi osakesäästötiliä eniten.

Yhteistyö Adtractionin kanssa sujui hienosti ja Nordnet pystyi lyhyessä ajassa kasvattamaan näkyvyyttä ja käyttäjien määrää. Yhteensä osakesäästötiliartikkeleja luettiin yli 13 000 kertaa.

Tilien kokonaismäärätavoite ylitettiin: 35 000 osakesäästötiliä avattiin Nordnetiin 31.12.2019 mennessä. Avattujen tilien määrä ylitti Nordnetin kaikki odotukset, ja Nordnet nousi selväksi markkinajohtajaksi.

Yhteistyö jatkossa 

Nordnet tunnistaa tulospohjaisen yhteistyön hyödyt ja aikoo jatkaa siihen panostamista myös tulevaisuudessa. Tulospohjaisen palkkiomallin ansiosta markkinointikustannusten arviointi ja budjetointi on kustannustehokasta ja läpinäkyvää.

Adtractionista

Adtraction on perustettu vuonna 2007. Adtraction on Pohjoismaiden suurin kumppanuusmarkkinointiverko, jolla on toimistot Tukholmassa, Oslossa, Helsingissä, Kööpenhaminassa, Berliinissä, Amsterdamissa, Lontoossa, Varsovassa ja Madridissa. Työskentelemme tulosperusteisesti, ilman kiinteitä palkkioita. Läpinäkyvyys ja hyvä asiakaspalvelu ovat vahvuuksiamme.

Yhteistyökumppaneihimme kuuluu mm. Nextory, Moi Mobiili, Bubbleroom ja yli sata muuta tunnettua yritystä. 

Jos haluat tietää enemmän siitä, miten yrityksesi voi hyödyntää kumppanuusmarkkinointia, ota yhteyttä osoitteeseen elias.paikkari@adtraction.com.

Whitepaper

7 askelta partner-markkinoinnin aloittamiseen

Read Whitepaper
Whitepaper

Maksa vain tuloksista - kuinka partner-markkinointi toimii

Read Whitepaper
Whitepaper

9 asiaa, joita on syytä harkita kun olet valitsemassa affiliate-verkostoa

Read Whitepaper
Case Study

Vahvaa kasvua verkkokauppamyyntiin tulospohjaisen vaikuttajayhteistyön avulla

Lue Case Study